Maailman parhaimmat ja helpoimmat tonnikalapihvit ovat saaneet teiltä niin suuren suosion, että mulla on pitkään ollut ajatuksissa kehittää niiden rinnalle vähintään yhtä hyvät savulohipihvit. Viimein saan sanoa, että tässä ne nyt ovat! Vain viisi raaka-ainetta, sekoitus, paisto ja itse tehdyt savulohipihvit ovat valmiit! Lisukkeeksi sopii oikeastaan mikä vain; uunijuurekset, salaatti, pasta, riisi, kvinoa, peruna.. Tein yksi kerta näiden pihvien sekä keitetyt pastan kaveriksi vielä kermaviilikastikkeen, mihin laitoin pilkottuja maustekurkkuja, lorauksen sitruunamehua ja ripauksen mustapippuria, suolaa sekä sokeri – oli ihan supernam setti!

SAVULOHIPIHVIT (10 kpl)

500 g savulohta
1 ruukku ruohosipulia
3 kananmunaa
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Nypi savulohi haarukalla tai sormin pieneksi ja pilko ruohosipuli silpuksi. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Nosta lusikalla öljytylle paistinpannulle taikinaa ja painele pihviksi. Paista pihvejä kumminkin puolin niin, että pinnoille tulee kaunis paistoväri.

Hymyin Emili <3