Mainos Hyggan kanssa. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Raflaava otsikko, mutta valitettavasti totta. Siitä on suunnilleen vuosi, kun menin ihan rutiinihammastarkastukseen, missä kävin aina kolmen vuoden välein. Ennen sitä, mulla on ollut aina todella hyvät hampaat; ei yhtään reikää tai muutakaan ongelmaa. Hammaslääkäriin oli oikeastaan aina ihan kiva mennä, koska käynnit olivat nimensä mukaisesti mun kohdalla vain tarkastuksia ilman inhottavia toimenpiteitä. Menin tietenkin tällä samalla kevyellä hyvällä fiiliksellä tähänkin tarkastukseen ja kotiin vietäväksi sainkin melkoisen jackpotin: kuusi paikattavaa reikää, kolme poistettavaa viisaudenhammasta ja reilun määrän hammaskiveä. Olin ihan järkyttynyt, missä kunnossa suuni oli! Mietin vain mielessäni, että olen hoitanut hampaitani ihan samanlailla kuin ennenkin, kunnes tajusin, mitä olin tehnyt erilailla. Oltiin käytetty Jopen kanssa noin puoli vuotta luonnonmukaista fluoritonta hammastahnaa, mikä koitui meidän hampaille tuhoisaksi kokeiluksi. Puhun monikossa meidän hampaista siksi, että Jope sai vähän mun jälkeen samankaltaisen tuomion hammaslääkäriltä.

Siitä alkoikin sitten armoton ravaaminen reikien paikkauksissa, hampaiden kuvauksissa, viisaudenhampaiden poistoissa sekä hammashygienisteillä. Eniten koko tapauksessa harmittaa oma tyhmyys. Haluttiin kokeilla luonnonmukaisempaa hampaidenhoitoa, mutta ei yksinkertaisesti tajuttu valita fluorillista hammastahnaa, vaan ajateltiin kaikkien tahnojen ajavan saman asian. Ihan inhimillistä tiedon puutettahan se oli ja näin tämä elämä välillä toimii, että jotkut asiat ovat opittava kantapään kautta. Onneksi kuitenkin tässä tapauksessa puhutaan asioista, mitkä pystyttiin suurimmaksi osaksi korjaamaan. Niin ja viisaudenhampaiden puhkeamiset eivät tietenkään liity fluorittoman hammastahnan käyttöön, mutta sattuivat vain ikävästi samaan rytäkkään.

Sain vähän aika sitten yhteydenoton modernilta Hygga-hammaslääkäriasemalta, mikä sijaitsee Helsingin Kampissa. Perehdyin yhteydenottoon, tutustuin yritykseen ja mietin, että tällaisen hammasfarssin jälkeen tämän täytyy olla kohtaloa! Päädyttiin äskettäin Hyggan kanssa vuoden kestävään yhteistyöhön, mistä mä olen enemmän kuin innoissani itseni, mutta myös teidän vuoksi! Puhun paljon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta, mihin suun kunto liittyy olennaisesti. Kun multa porattiin niitä kuutta reikää, viisaudenhammas oli pahasti tulehtunut ja juurihoito oli aivan liian lähellä, niin mietin vain, että en halua mun suuta enää ikinä tällaiseen kuntoon! Nyt mulla onkin Hyggalla vuoden kestävä Hymy-sopimus, hammashoidon kuukausiohjelma, millä saan jatkuvaa suun hyvinvointia ja ongelmien ennaltaehkäisyä, niin että tällaisia katastrofeja ei enää synny. Tutustuttuani Hymy-sopimukseen sanoin Hyggan väelle, että se on nerokas! Tätä samaahan me tehdään liikunnalla kehollemme sekä mielellemme, niin miksi samaa jatkuvaa huolenpitoa ei antaisi suun terveydelle? Se on asia, mikä helposti unohtuu, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Hygga haluaa tarjota jokaiselle meille helposti saatavaa ja tehokasta terveydenhuollon palvelua. Heidän toimintamalli eroaa muista hammaslääkäriasemista sillä, että he pystyvät hoitamaan asiakkaan kaikki suun terveyteen liittyvät asiat samalla käynnillä pitkittyneen hoitojakson sijaan. Löytyy hammastarkastuksesta siis reikiä tai hammaskiveä, kaikki hoidetaan siltä istumalta. Ainakin itselläni yksityiset hammaslääkäripalvelut ovat jääneet käymättä siksi, että ikinä ei tiedä, millaisen laskun kanssa sieltä joutuu lähteä kotiin. Tähän Hygga on keksinyt nerokkaan ratkaisun; Hymy-sopimuksen! Sopimuksen pituuden mukaan maksetaan kuukausisummaa (16,95€-29,95€) ihan niinkuin esimerkiksi Netflixistä. Sopimuksella saa käyttöön kaikki suuhygienistin palvelut sekä vuosittaisen valkaisun ja hammaslääkärin tarkastukset. Idea tässä on ennaltaehkäisy, niin että säännöllisellä hoidolla isompia ongelmia ei edes syntyisi!

Starttasin noin viikko sitten oman Hymy-sopimukseni hammastarkastuksella ja arvatkaa jännittikö! Se oli ensimmäinen tarkastus sen jälkeen, kun kaikki edellisen tarkastuksen löydyt olivat hoidettu. Hammaslääkäri tutki suun, hampaat sekä imusolmukkeet huolella ja sieltä ei löytynyt mitään! Mä olen niin onnellinen! Seuraavaksi varaan ajan turvalliseen soodapuhdistukseen. Pääsette vuoden matkalleni mukaan postausteni välityksellä, mitä tuotan säännöllisesti sekä tänne blogiin että Instagramini puolelle. Ollaan suunniteltu teille Hyggan kanssa myös ihan huippuja alennuksia sekä arvontoja matkan varrelle, joista ensimmäinen löytyy jo seuraavan kuvan alta!

Hyggan väki haluaa tarjota teille tutustumisalennuksen: Koodilla EMILI15 saat -15% alennuksen kaikista hammashoidon palveluista ensi käynnilläsi, mikäli olet uusi asiakas. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai sopimuksiin Hyggalla. Etu on voimassa 31.12.2019 asti.

Tässä vielä suora linkki Hyggan nettisivuille, mistä pääset tutustumaan yritykseen sekä palveluihin halutessasi lisää: https://hygga.fi

Hymyin Emili <3