No nyt olisi paljon toivottua postausta tarjolla! Saitte esittää siis meille, minulle ja avopuolisolleni Jopelle, kysymyksiä meistä. Ihania kysymyksiä laitoitte, iso kiitos niistä! <3 Tätä postausta oli kyllä todella kiva tehdä! Köllöteltiin tänään aamulla yhdessä sohvalla viltin alla ja vastailtiin teidän kysymyksiin. Osaan vastattiin yhdessä ja osaan erikseen. Niihin, mihin kumpikin vastasi erikseen, emme nähneet toistemme vastauksia ennen, kun kokosimme ne tähän postaukseen. Kysymyksiä tuli valtava määrä, joten jos juuri sinun kysymys ei täällä ole, se johtuu vain siitä, että niitä oli pakko karsia. Ehkä parisuhde Q&A 2 voisi olla hyvä idea? Me toivotetaan täältä oikein ihanaa ja rentoa viikonloppua! <3 Toivottavasti pidät meidän postauksesta!

Miten tapasitte ja, miten teidän juttu siitä eteni? Oliko se rakkautta
ensisilmäyksellä?

Olemme olleet Jopen kanssa samalla luokalla kaksi vuotta Pajulahden
urheiluopistossa, mistä valmistuimme kummatkin liikuntaneuvojiksi ja
personal trainereiksi. Eli tapasimme siis ensimmäisenä koulupäivänä,
mutta silloin seurustelimme kummatkin. Lyhykäisyydessään ensimmäisen vuoden kesälomalta palattuamme olimme kummatkin sinkkuja ja aika nopeasti löysimme toisemme. Muistaakseni Jope alkoi snäppäämään mulle ja siitä se sitten aika vauhdilla eteni seurusteluksi. Näin jälkikäteen tätä on hassua miettiä, mutta meillä on kyllä aina ollut jonkinlainen yhteys. Kuulostaa huuhaalta, mutta ollaan tästä Jopen kanssa puhuttu ja meidän välillä on aina ollut jotakin erityistä. Myös meidän luokkalaiset olivat huomanneet sen! Osittain jopa ajattelen, että ollaan rakastuttu ensisilmäyksellä, koska heti, kun siihen oli kummallakin mahdollisuus, se tapahtui. Pajulahdesta valmistuttuamme muutimme heti ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Helsinkiin. Jopella odotti täällä työt ja mulla alkavat urheiluhierojan opinnot.

Kauan olette olleet yhdessä?

3 vuotta ja reilu neljä kuukautta.

Mihin ihastuitte toisissanne?

E: Ulkonäköön ja ystävälliseen sekä itsevarmaan luonteeseen.

J: Iloiseen luonteeseen ja ulkonäköön.

Mikä on parasta teidän suhteessa?

E: Arki! Meidän arki itsessään on oikeasti vaan niin kivaa. Se, että saa jakaa kaikki asiat saman tyylisen ihmisen kanssa. Koen, että nautitaan elämästä joka päivä; nauretaan, hassutellaan ja rakastetaan.

J: Se, että meillä on samanlaiset arvot ja arki on itsessään todella kivaa.

Onko suhteessanne mustasukkaisuutta?

Ei kyllä ole. Suhteen alkuaikoina, kun kaikki oli jännittävää ja vähän epävarmaa niin jotain pientä normaalia mustasukkaisuutta saattoi olla, mutta tosiaan tällä hetkellä kummatkin ollaan samaa mieltä, että mustasukkaisuutta ei ole.

Mitä arvostatte toisissanne eniten?

E: Ehdottomasti rehellisyyttä ja luotettavuutta! Arvostan älyttömästi myös Jopen työmoraalia ja vahvaa intohimoa, mikä hänellä on työtä ja treenaamista kohtaan.

J: Rehellisyyttä ja luotettavuutta. Ne ovat mulle tosi tärkeitä arvoja.

Mistä riitelette? Ja riitelettekö paljon?

Hahah meitä kumpaakin nauratti tämä kysymys, koska siis emme riitele todellakaan paljoa, mutta silloin, kun kinataan se liittyy aina siivoamiseen. Mä olen todella siisti ja tarkka ihminen. Tykkään, että koti on tiptop ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Jopekin on kyllä siisti ihminen, mutta ei kaikissa asioissa tarkka. Tavarat saattavat olla hänen toimesta siellä sun täällä ja koti melkoisen pommin jäljiltä, mutta se ei haittaa tai häiritse Jopea. Kuitenkin meillä riidat ovat kinastelu tasoa, ei isoja tai merkittäviä riitoja.

Mikä on teidän yhdistävä tekijä?

Mietimme tätä yhdessä ja aika siistiä, että listasimme täysin samat asiat! Kokonaisuudessaan elämäntyyli on meidän isoin yhdistävä tekijä. Kummatkin ovat yrittäjiä ja näin työnkuva on melkoisen villi sekä vapaa. Koemme sen kuitenkin nimenomaa positiiviseksi ja yhdistäväksi tekijäksi, sillä toista on helpompi ymmärtää. Muita yhdistäviä tekijöitä ovat urheilu ja arvot.

Mikä on toisen paras piirre? Entä huonoin?

E: Jopen parhaat piirteet ovat positiivisuus ja optimistisuus. Jope ajattelee aina asiat positiivisen kautta eikä hätkähdä pienistä. Joka päivä saa nauraa vedet silmissä hänen vitseille ja höpötyksille. Huonoin piirre Jopessa on liika rentous. Tarkoitan sillä sitä, että tavarat jäävät usein siihen, mihin ne lasketaan ja jos ollaan esimerkiksi sovittu, että lähdetään klo 12, Jope on silloin menossa vasta suihkuun.

J: Emilin parhaat puolet ovat ehdottomasti välittävä ja huolehtiva. Hän ajattelee aina toisia. Huonoin taas on se, että Emili on tosi pikkutarkka, mikä näkyy esimerkiksi kodin siisteydessä.

Mikä on teidän suosikki tapa viettää aikaa yhdessä?

Kuulostaa tylsältä, mutta ihan vain oleminen. Meillä kummallakin arki on niin kiireistä ja hektistä, että silloin, kun ei ole mitään, on parasta vaan olla. Sohva + tv + ruoka kombo on aina toimiva! Tykätään myös ulkoilla yhdessä. Se on kummallekin sellaista rauhoittumista yhteisen ajan lisäksi. Ihan vain ulkoilua, lenkki tai ulkotreeni. Tehdään itseasiassa aika tosi vähän yhdessä mitään spesiaalia, mutta se on meistä vaan hyvä, että osataan nauttia niistä arkisista jutuista eikä yhteisen ajan tarvitse olla mitään sen erityisempää.


Molempien toistensa tekemät lempiruoat?

E: Hmm… Vähän meitä nauratti tämäkin kysymys, koska teen meillä pääsääntöisesti ruoat. Jopehan on oikeasti hyvä laittamaan ruokaa siitä se ei ole kiinni. Hurmasi mut meidän alkuaikoina super hyvillä banaaniletuilla ja suklaa-chiapuddingillakin! Sanon kuitenkin Jopen vakion kookosriisi ja kana.

J: Kaikki, mitä Emili tekee on tosi hyvää! Hän tekee niin paljon erilaisia ruokia, että on hankala nimetä vain yhtä, mutta lihapullat ja perunamuusi maistuvat aina törkeen hyville.


Urheiletteko yhdessä?

Suhteellisen vähän, mihin on syynsä. Jopella on salikortti Fitness Villageen, missä hän ohjaa valmennettaviaan ja mulla taas on salikortti meidän naapurissa olevaan Redin Elixiaan. Salitreenejä teemme siis harvoin yhdessä, mutta niinkuin tuolla aiemmin jo kirjoitin, ulkotreenejä teemme kimpassa, silloin kun aikataulut antavat myöden.

Onko toiveissa perheenlisäystä?

Kyllä halutaan kummatkin lapsi/lapsia, mutta vielä ei ole niiden aika. Tällä hetkellä nautimme todella paljon meidän tämän näköisestä arjesta ja siitä, että emme ole sidottuja mihinkään.

Kumpi on romanttisempi?

E: Minä!

J: Kyllä se on Emili.


Mikä toisessa inspiroi?

E: Kyllä se on Jopen palo ja intohimo työtään kohtaan. Mä en tiedä tai ole koskaan tavannut toista ihmistä, jolla olisi niin palava halu kehittyä ja menestyä, kuin Jopella! Sitä on hankala edes selittää. Näen joka päivä, miten paljon Jope tekee töitä tavoitteidensa ja unelmiensa eteen ja sitä määrää ja tahtoa on mahdotonta sanoa tai kirjoittaa. Jope ei näe rajoja tai esteitä vaan, jos hän haluaa jotain, hän tekee niin paljon ja kauan töitä sen eteen, että saavuttaa sen. Onhan toi nyt ihan hiton inspiroivaa! Ja tottakai se kaikki, mitä Jope hänen iässään on jo saavuttanut, on enemmän kuin inspiroivaa.

J: Emilin some, se on ykkös juttu! Se, miten nopeasti hän on saanut
kanavansa kasvatettua ja, miten luontevasti kaikki tekeminen tulee.
Sisältö ei ole tekemällä tehtyä vaan kaikki on aidosti Emilin tyylistä ja omaa. Tekeminen tulee helposti, mikä on pitkän päälle todella tärkeää. Toinen todella ispiroiva asia on se, miten paljon hän on kasvanut
henkisesti kahden kolmen vuoden aikana. Esimerkkinä, kun tavattiin
Emili stressasi, mitä pienimmistä asioista ja nyt ero on kuin yöllä ja
päivällä.

Kun molemmat olette yrittäjiä ja kiireisiä, miten varmistaa yhteistä
aikaa? Näettekö tarpeeksi?

Hahah vähän meitä taas naurattaa. Tällä kertaa siksi, että eihän me todellakaa ihan aina tuossa onnistuta, että yhteistä aikaa olisi tarpeeksi. Me kyllä näemme päivittäin ja tarpeeksi, koska asumme saman katon alla, mutta yhteistä aikaa me voisimme viettää enemmän. Viime aikoina olemmekin alkaneet kiinnittämään asiaan enemmän huomiota ja tällä hetkellä keino on se, että sovimme etukäteen ajankohdat ja kirjaamme ne yhteiseen kalenteriimme. Ilman tällaista tiedostaen tekemistä yhteinen aika jää helposti kiireisen arjen jalkoihin ja se ei tietenkään ole hyvä juttu. Ollaan myös keskitytty olemaan siinä jokapäiväisessä arjessa läsnä toiselle. Kun toinen tulee kotiin, kysytään miten päivä on mennyt, vaihdetaan kuulumiset ja kuunnellaan toista. Sängyssä ennen nukkumaan menoa höpötellään myös usein kaikenlaista. Tällaisia pieniä merkittäviä asioita, että voidaan yhdessä hyvin.

Hymyterkuin Emili ja Jope <3

P.S. Jopen inspiroivaa tekemistä ja elämää voit seurata somessa:

IG: @joosuavisuri
FB: Personal Trainer Joosua Visuri

Ja Jopen nettisivuilla pääset tutustumaan hänen super suosittuun

Limitless nettivalmennukseen:

https://joosuavisuri.fi