Lempeitä sunnuntaiterkkuja täältä! Tulin sunnuntain kunniaksi takaisin peiton alle läppärin ja toisen kahvikupin kanssa. Sunnuntaissa on aina niin oma rauhallinen fiiliksensä. Ihanaa! Mutta hei asiaan, se olisi toisen sesonkireseptin vuoro! Ajattelin jakaa sen näin sunnuntaina ideaksi ensi viikon ruoille. Moni varmasti valmistelee jo tänään tai viimeistään alkuviikosta ruokia niin tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto. Laatikkoruoat ovat käteviä ja meillä tehdään aina sunnuntaisin vähintään yksi sellainen. Helposti yhdellä kertaa paljon ruokaa ja suurinosa ruoan valmistukseen kuluvasta ajasta menee uunissa. Kä-te-vää!

Monipuolinen ja maukas bataatti on näin talvisin parhaimmillaan ja halvimmillaan. Se loistaakin tähtenä kehittelemässäni bataatti-texmex-vuoassa. Helppo, yksinkertainen ja todella maukas eli arkiruokaa parhaimmillaan! Ja sopii monen suuhun, sillä ruoka on vegaaninen, gluteeniton, maidoton ja soijaton. Eiköhän siis mennä pidemmittä puheitta reseptin kimppuun!

BATAATTI-TEXMEX-VUOKA

n. 1,2 kg (2 isoa kappaletta) bataattia
3 perunaa
n. 3 dl kauramaitoa (muukin maito käy)
1 tl suolaa
2 pkt Texmex Härkistä
500 g chili tomaattimurskaa
1 pussi (200 g) vihreita papuja paloina (pakaste)
1/2 tl suolaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja ota iso uuni vuoka esille.
Laita isoon kattilaan reilusti vettä kiehumaan. Kuori bataatit sekä
perunat, pilko ne paloiksi ja keitä kattilassa pehmeiksi. Kaada kattilasta
vesi pois, lisää ensin 2 dl maitoa ja ala työstämään joko survimella tai
sähkövatkaimella muusia. Lisää maitoa sen verran, että saat muusista
juoksevaa. Se saa olla melko löysää, jotta ruoka ei kuivu uunissa. Lisää
lopuksi suola ja maista, että maku on kohdillaan.

Sillä välin, kun bataatit ja perunat kiehuvat, sekoita kaikki täytteen
ainekset kulhossa hyvin sekaisin. Levitä täyte tasaisesti uunivuoan
pohjalle ja päälle valmis bataattimuusi. Viimeistele ruoka paistamalla
sitä uunissa n. 15 min, kunnes pinta on saanut kauniisti väriä.

Hymyin Emili <3