Hahah mähän en siis voinut uskoa mun silmiä, kun mun omenahillosta tuli vaaleanpunaista! Satuin valitsemaan kaupasta ihania punaisia kotimaisia omenoita ja tajusin kyllä, että niistä tulee hilloon varmasti ihanaa väriä, mutta ihan näin ihanaa en osannut odottaa!

Asiaan! Luit todellakin otsikosta oikein, että tämä sokeroimaton omenahillo syntyy vain kahdesta ainesosasta: Runsaasta määrästä kotimaisia omenoita, joiden juhla-aikaa vietämme näin syksyisin, ja lorauksesta vettä. Sanoin mun äidille tässä vähän aika sitten, että miten ihana olisi keittää itse omenahilloa! Rakastan hyödyntää sesongin herkkuja ja esimerkiksi makeiden piirakoiden leivontahan on lähtenyt mulla aivan lapasesta. Ensin raparpereista, sitten mustikoista, nyt omenoista ja puolukoistakin on aivan pakko päästä vielä leipomaan rahkapiirakkaa murotaikinapohjalla, nam!

Mun äiti tokaisi tuohon omenahillo-aiheeseen, että sehän syntyy ihan vain omenoista ja vedestä, että mitään hillosokereita ei tarvita! Epäilin siihen asti, kunnes testasin itse ja totesin asian olevan todellakin näin. Kyllä ne äidit vaan tietää! Sesongissa olevat makeat kotimaiset omenat eivät toden totta tarvitse kaverikseen yhtään sokeria ja oikeilla mittasuhteilla koostumuksestakin tuli ihanan jämäkkä lusikoitava hillo. Makukin oli aivan mielettömän ihana!

Halutessaan kolmannen raaka-aineen eli mausteen voi ottaa hilloon mukaan! Kaneli, kardemumma ja vaniljajauhe ovat osuvia omenahillon maustajia, mutta ihan maustamattomanakin, missä omenan maku rokkaa täysillä, hillo toimii todella hyvin.

Tästä reseptistä valmista omenahilloa tulee kuvissa olevat kaksi purkillista. Ne säilyvät hyvinä jääkaapissa tiiviissä säilytyksessä noin viikon verran. Toki niin hyvää kyseinen hillo on muun muassa puuron, jogurtin sekä banaanilettujen päällä, että purkkien on vaara tyhjentyä alle viikossa. Valmista jäähtynyttä hilloa voi hyvin myös pakastaa, jos sitä haluaa tehdä kerralla samalla vaivalla isomman satsin!

SOKEROIMATON OMENAHILLO

2 kg kotimaisia omenoita
2 dl vettä
(kanelia, kardemummaa tai vaniljajauhetta)


Pilko omenat ja lisää ne kuorineen sekä kantoineen kattilaan. Mittaa joukkoon vesi sekä halutessasi jotakin maustetta ja keitä omenoita hiljalleen välillä sekoittaen, kunnes ne ovat täysin pehmenneet.

Kaada massa siivilään joko kerralla tai erissä ja pyörittele/painele se siivilän läpi lusikalla niin, että kulhoon kerääntyy ihanan samettinen omenahillo ja siivilään jää kaikki sakat.

Hymyin Emili <3