Kaupallisessa yhteistyössä Floran kanssa. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Juhannuksen ruokapöytään kuuluu kakku! Valon ja keskikesän juhlaa kun vietetään, niin kakku saa olla ehdottomasti kesäinen ja mielellään helppo, jotta sen teko tai kokoaminen onnistuu tarvittaessa myös mökillä. Jotenkin yhdistän juhannukseen myös tietynlaisen rentouden ja nautiskelun, joten päädyin tekemään nakukakun, mikä on samaan aikaan juurikin toivotun rento, mutta näyttävä.

Fiilistelin tällä viikolla kaupassa, kun löysin mansikoiden lisäksi kotimaisia vadelmia! Nyt saadaan nautiskella vuoden yhdestä parhaimmasta sesongista, kun kotimaiset marjat valtaavat kaupat ja kojut. Jos kakku kuuluu juhannukseen, niin kotimaiset tuoreet marjat kuuluvat juhannuskakkuun! Nakukakussa ne pääsevät vielä ihanasti oikeuksiina, kun täytteet saavat näkyä ja ihastuttaa herkuttelijoitaan.

Halusin, että juhannuksen kakku on luonnollisesti herkullinen, mutta samaan aikaan sellainen, mikä taittuu helposti myös sinne mökkioloihin. Meillä on tehty perheessä pienestä asti, niin kauan kuin pystyn muistamaan, täytekakkua, mikä koostui maukkaasta kakkupohjasta, paksusta vaniljakiisselistä sekä marjoista tai hillosta. Muussattua banaaniakin sujahti muistaakseni joskus kakun kerroksiin. Muistan, että se paksu vaniljakiisseli kakun välissä oli mun mielestä maailman parasta! Ja sitä se on kyllä edelleenkin, haha. Tämän vuoden juhannuskakku muotoutui näiden ihanien makumuistojen ympärille.

Kakkupohja on naurettavan helppo ja maukas – se valmistuu vain ainekset sekoittamalla. Pohjasta tulee ihanan mehevä, ei höttöinen, joten se on kätevä valmistaa halutessaan myös etukäteen ja kuljettaa juhannuksen vietto paikkaan. Kakkupohjan pakastaminen onnistuu myös loistavasti kokonaisena. Maku ja mehevyys pohjaan tulee maukkaasta Flora & Voista sekä jogurtista. Flora & Voissa yhdistyy kasviöljyjen hyvää tekevät ominaisuudet sekä voin täyteläinen maku. Levite on kaikkinensa nerokas! Se on säilöntäaineeton, monipuolinen, hyvän makuinen ja tinkimättä mistään näistä, se sisältää rypsiöljyn ansiosta vähemmän kovaa rasvaa. Leivonnan lisäksi Flora & Voi sopii kuin nakutettu leivän päälle ja ruoanlaittoon. Paistan välillä aamupalan kananmunat kyseisellä levitteellä ja maistuu muuten aivan sika hyvälle! Flora & Voita on sekä normaalisuolaisena että merisuolalla. Karkeasti normaalisuolainen on toimiva makeaan leivontaan ja merisuola taas suolaiseen leivontaa sekä ruoanlaittoon. Pakko sen verran vielä hehkuttaa, että tuo Flora & Voi Merisuola on ihanaa leivän päällä!

No sitten nakukakun täytteisiin! Väliin laitetaan reilusti itse tehtyä vaniljakiisseliä, kuohkeaa Flora Vispiä ja niitä jo aiemmin hehkuttamiani tuoreita kotimaisia marjoja.

Vaniljakiisseli on super helppo tehdä itse ja siitä myös kiva, että sen voi valmistaa etukäteen jääkaappiin. Näin sekin on helppo vain kuljettaa valmiina esimerkiksi sinne mökille. Vaniljakiisselin päätuote on Flora Täyteläinen Kuohu. Niinkuin kaikissa Floran tuotteissa, tässäkin osa Kuohun rasvoista tulee kasviöljyistä eli tyydyttynyttä rasvaa on jälleen vähemmän. Maku ja laatu on tuttua Floraa eli priimaa! Täyteläiseen Kuohuun yhdistetään vain kananmuna, sokeria, perunajauhoa sekä reilusti vaniljaa ja kiehautuksen jälkeen sulla on kakun väliin täydellisen samettista ja täyteläistä vaniljakiisseliä, nam!

Kiisselin kaveriksi nakukakun väliin vatkataan Flora Vispiä – sitä mitä meidän kakkuihin tuli jo lapsuudessanikin. Muistan edelleen lapsuudesta tuon punaisen kartonkisen tetran, Flora Vispin. Se ja Vanilla ovat mun ensimmäiset muistot Florasta. Mä oon aina tykännyt ja hehkuttanut Floran Vispiä, sillä sen vaahto on vain yksinkertaisesti parasta! Se on mielettömän kuohkeaa, runsasta ja värikin on niin puhtaan valkoinen. Omalla kokemuksellani Vispin vaahto säilyy myös jääkaapissa paremmin verrattuna perinteiseen vispikermaan. Ja toki Floralle tutusti Vispi on myös tavallista vispikermaa kevyempi kasviöljyjen ansiosta, vaikka mausta ei tälläkään kertaa tingitä yhtään.

Käytännössä voit siis tarvittaessa valmistaa etukäteen helpon kakkupohjan sekä vaniljakiisselin ja pääpäivänä vain vatkata Vispin, pilkkoa marjat sekä täyttää kakun!

Ennen kuin sukelletaan reseptin pariin, haluan sanoa Floran tuotteista vielä yhden asian, missä he ovat onnistuneet todella hyvin. Kaikki Floran tuotteet on kehitetty monipuolisiksi, niin että käyttötarkoituksia on monia. Arvostan kovasti sitä, että se itselle tuttu tuote, mikä löytyy omasta jääkaapista, taipuu moneen tarkoitukseen. Hyvänä esimerkkinä jo aiemmin ylistämäni Flora & Voi tai kaikki ruoanlaittotuotteet, mitkä kestävät myös happaman/emäksisen ympäristön eivätkä leikkaa koostumukseltaan. Tässä Flora on onnistunut inspiroivan hyvin.

JUHANNUKSEN NAKUKAKKU

Pohja:

150 g Flora & Voi Normaalisuolaista (+ kakkuvuokaan)
1 dl mantelijauhetta (+ kakkuvuokaan)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl jogurttia
3 kananmunaa

1) Sulata rasva ja jäähdytä se. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
2) Voitele ja mantelijauhota kakkuvuoka (halkaisija n. 18 cm). Voit halutessasi käyttää mantelijauhon tilalta myös korppujauhoa.
3) Mittaa kulhoon kaikki kuivat aineet ja sekoita. Lisää joukkoon jäähtynyt rasvasula, jogurtti sekä kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4) Kaada valmis taikina vuokaan ja kypsennä sitä uunissa noin 30 minuuttia. Uunista oton jälkeen, anna kakkupohjan vetäytyä hetki ja poista sitten kakkuvuoan osat, jotta pohja jäähtyy nopeammin. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan.

Vaniljakiisseli:

2,5 dl Flora Täyteläinen Kuohua
1 iso kananmuna
2 rkl sokeria
2,5 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

1) Mittaa kattilaan kaikki ainekset. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se kiehahtaa eli kuplii kerran.
2) Kaada valmis vaniljakiisseli toiseen astiaan, jotta se jäähtyy nopeammin.

Muut täytteet:

2,5 dl Flora Vispiä
sokeria
tuoreita marjoja
n. 2 dl maitoa kostutukseen
1 tl vaniljasokeria
(syötäviä kukkia)

1) Vatkaa Vispi kunnon vaahdoksi ja mausta se omaan makuun sopivaksi sokerilla. Pilko marjat. Sekoita maitoon vaniljasokeri.
2) Nosta kakkupohjan toinen osa tarjoiluvadille ja kostuta se pullasudin tai lusikan avulla. Levitä pohjan päälle puolet vaniljakiisselistä, marjoista sekä Vispistä. Nosta sitten päälle kakkupohjan toinen osa, kostuta se ja täytä lopuilla täytteillä. Koristele vielä halutessasi syötävillä kukilla.

Toivottavasti resepti oli inspiroiva ja mukaansa tempaava ja päätyy mahdollisimman monella käyttöön. Aivan ihania juhannuksen kakkuhetkiä sinne!

Hymyin Emili <3